Jacobin kirje

Lisätty 23.6.2012

Arvoisa työmme tukija,

Tervehdys Herramme ja Vapahtajamme ihmeellisessä nimessä! Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! 2. Kor. 1:2.

Ylistys Jumalalle siitä, että saan kirjoittaa teille tämän lyhyen raportin lähetystyöstä, jota Agape Intia ry tekee GTSSS-järjestön kautta Intiassa.

Please click the Link for Photos: http://www.gtsss.org/May_report_2012.html

Herran armosta vaimollani Elizabethilla, lapsillamme ja koko laajalla GTSSS-perheellä menee hyvin. Kesämme on tällä hetkellä kuin leimuava tuli. Rakennusten sisäseinät höyryävät kuin kuumat kalliot. Polttava tuuli puhaltaa päiväaikaan heimoalueilla. Kaikkialla on suuri vesipula. Joka päivä näemme kymmenien ihmisten kuolevan äärimmäiseen kuumuuteen ja auringonpistoksiin. Viimeisten kahden kuukauden aikana monet kylät ovat palaneet ja köyhät ihmiset ovat menettäneet kaiken. Meillä oli etuoikeus antaa humanitaarista apua Kristuksen rakkaudessa kolmelle tulen uhriksi joutuneelle kylälle. Toivomme sään muuttuvan pian kesäkuun ensimmäisellä viikolla tuoden avun.

Olen suuresti iloissani voidessani kertoa teille, että muutamat orpokotiemme orvot saivat korkeimpia arvosanoja (9,7/10) Grace Mission -koulussa ja sairaanhoitokoulussa. Se on todella Jumalan mielisuosiota. Monet seudun ihmiset yllättyivät ja hämmästelivät, miten voi olla mahdollista, että orvot saavat niin korkeita arvosanoja. Kiitos tästä kuuluu ensiksi Herrallemme Jeesukselle ja sitten kaikille rakkaille ystävilleni, jotka rukoilevat ja tukevat orpojen parissa tehtävää työtä. Vilpittömät kiitokset joka ikiselle sponsorille!

Voisin luoda sadan sivun raportin, mutta haluan kirjoittaa vain lyhyesti pitääkseni teidät ajan tasalla siitä, mitä Intiassa on tapahtunut kuluneiden kahden kuukauden aikana vaatimattoman työmme kautta.

Raportti:

  1. Pelastuneita : 410
  2. Kastettuja : 269
  3. Jaettu polkupyöriä : 12
  4. Järjestetty Jeesus-kaivoja : 15
  5. Uusia tytärseurakuntia avattu : 12
  6. Kyliä, joissa on annettu humanitaarista apua tulen uhreille : 3
  7. Kyliä ja siirtokuntia tavoitettu : 1250

Suomen-vierailustani:

Jos Herra suo, olen Suomessa elokuun 15. päivästä syyskuun 16. päivään. Ennen kuin lähden Intiasta, minun on hoidettava monia vastuullisia tehtäviä. Voisitteko ystävällisesti rukoilla tulevan Suomen-vierailuni puolesta? Kiitämme teitä, jotka olette olleet mukana ohjelmani sunnittelussa. Maija-Liisa Pitkäkangas on järjestänyt matkareitin yhteyshenkilöiden kanssa.

Kiireisiä rukousaiheita:

  1. Kiireiset orpojen tarpeet: Kesäloman jälkeen koulut alkavat taas 12. kesäkuuta ja sairaanhoito-oppilaitos ja muut toisen asteen oppilaitokset 6. kesäkuuta. Tämä luo valtavasti tarpeita. Meidän on ostettava koulupukuja ja -laukkuja, vihkoja, kirjoja, kenkiä jne. 29 orpokodin 2300 lapselle ja opiskelijalle. Pelkästään tähän tarvitsemme 70 euroa henkeä kohden. Paastoamme, rukoilemme ja luotamme Jumalaan, että nämä taloudelliset tarpeet tulevat täytetyiksi. Pyydämme teitä rukoilemaan, että Herra avaa uusia ovia löytääksemme uusia sponsoreita orvoille ja kansallisille lähetyssaarnaajille.
  2. Orpokotien varustelu:Kuten luitte edellisestä sähköpostiraportistani, hallituksemme on antanut meille tiukat ohjeet. Meillä on oltava uusien sääntöjen mukaiset riittävät tilat ja mukavuudet jokaisessa orpokodissamme, jotta saamme erityisluvan hallitukselta. Meillä on kiireinen tarve saattaa jokainen 14 orpokodistamme seuraavan listan mukaiseksi:
    • Orpokotirakennus (RCC-katto), koko: n. 29 x 9 m (84 x 30 jalkaa)
    • Ruokasali (RCC-katto), koko n. 12 x 6 m (40 x 20 ” )
    • Varasto (RCC-katto), koko n. 4,6 x 6 m (15 x 20 ” )
    • Keittiö (RCC-katto), koko n. 4,6 x 6 m (15 x 20 ” )
    • Erilliset kylpyhuoneet ja wc:t tytöille ja pojille
    • Vesijohtojärjestelmä

    Arvioitu budjetti tämän kaiken rakentamiseksi on 50000 euroa 100 orpolasta kohden.

    Rukoilemme vilpittömästi, että Herra antaa perheitä, seurakuntia tai ryhmiä, jotka päättävät rakentaa näitä yhdessä jättääkseen ikään kuin suuren pysyvän perinnön elämästään.

  3. Rukoilisitteko perheelleni ja lapsille Jumalan varustamista, suojelusta ja viisautta tähän suureen työhön ja vastuuseen, jonka Hän on antanut meille.
  4. Moottoripyöräpyyntö: Yli kaksikymmentä vuotta sitten eräs ensimmäisistä seuraajistani palveluksen työssä oli nimeltään Kanthi Samuel. Hän on sittemmin perustanut uusia seurakuntia ja niitä on tällä hetkellä yli 13 kylässä heimoalueilla. Hän on kuin Paavali Raamatussa. Vaikka hän on sokea, hänellä on monia hengellisiä poikia. Rakas kristitty sisar meni hänen kanssaan naimisiin ja auttaa häntä nyt Herran työssä. Hän työskentelee heimoalueilla, joilla ei ole muita mahdollisuuksia kulkemiseen kuin polkupyörä. Äskettäin tavatessamme hän nöyrästi pyysi rukoilemaan, että Herra antaisi hänelle moottoripyörän. Rukoilisitteko moottoripyörää tälle rakkaalle lähetyssaarnaajaveljelle. Se tulisi suureksi siunaukseksi uusien alueiden saavuttamisessa ja uusien seurakuntien perustamisessa. Hänellä on uskollisia miehiä, jotka tulisivat hänen avukseen moottoripyörän kyydissä. Luotettava moottoripyörä maksaa noin 1000 €. Liitän tähän hänen valokuvansa.

Lähetyssaarnaajat:

Pahoilla mielin kerron teille, että eräs kansallisista lähetyssaarnaajistamme Makamalla Sudarsanam kuoli ja toinen lähetyssaarnaajaveli Danasari Moses joutui onnettomuuteen. Hyvä ystäväni palveluksen työssä, David, kuoli keuhkotulehdukseen. Joka päivä tapahtuu jotain. Hyviä ja huonoja uutisia kantautuu eri puolilta maata, jonne lähetyssaarnaajamme ovat levittäytyneet. Huolimatta näistä haasteista lähetyssaarnaajamme tekivät kesäsuunnitelmia saavuttaakseen uusia kyliä alueillaan. Jokainen ryhmä johtajineen tähtää uusiin kyliin. Minulla on kymmenittäin ihmeellisiä todistuksia siitä, miten heidän evankelioimismatkansa ovat vaikuttaneet tuloksellisesti ja sadat ovat pelastuneet ja Jeesuksen voima on vaikuttanut.

Palavan Sydämen raamattukoulu:

Jos Herra suo, avaamme jälleen Palavan Sydämen raamattukoulun 18. kesäkuuta kesäloman jälkeen. Rukoilemme voidaksemme ottaa sata opiskelijaa tänä vuonna. Monet pariskunnat haluavat tulla lapsineen saadakseen koulutuksen, mutta meillä ei ole majoitustiloja heille. Heidän on tehtävä uhraus jättämällä lapsensa ja perheensä siksi aikaa. Rukoilisitteko tämän seurakuntien perustajien koulutuskeskuksen puolesta.

Viime maaliskuussa valmistuneiden tilanne:

Kuudestakymmenestä valmistuneesta opiskelijasta 40 on jo kokopäiväisesti lähetyskentällä. He tekevät työtä uusilla seuduilla ja perustavat seurakuntia. Loput 20 menivät takaisin omiin seurakuntiinsa ja auttavat eri alueilla.

Rukouspyyntö:

Ylistämme Jumalaa siitä, että meillä on rakennus raamattukoululaisille, mutta me tarvitsemme tukea voidaksemme tarjota opiskelijoille ruoan, maksaaksemme henkilökunnan palkat ja ylläpidon. Toiminnan ylläpitämiseen sadalle opiskelijalle tarvitsemme ainakin 2500 euroa. Luotamme Jumalaan, että hän huolehtii kansallisten lähetyssaarnaajien koulutuksen järjestelyistä.

Martta – ompelukoneiden koulutusohjelma:

Iloiten voimme ilmoittaa teille, että olemme aloittaneet paikallisten poliisiviranomaisten läsnä ollessa Martta-nimisen ompelukonekoulutusohjelman köyhille nuorille leskille kylässä nimeltä Manchikantinagar. Koulutamme heidät ja annamme kurssin jälkeen heille ompelukoneen lahjaksi, jotta he voivat elättää itsensä. Tällä hetkellä rukoilemme mahdollisuutta avata useampia ompelukonekoulutuskeskuksia auttaaksemme köyhiä nuoria leskiä itsensä työllistämiseen.

Uusi näky:

Viimeiset yli kaksikymmentä vuotta olen käyttänyt elämäni kylien evankelioimiseen ja kansallisten lähetyssaarnaajien ja orpoarmeijan kokoamiseen. Äskettäin pari tapahtumaa kosketti sydäntäni ja sai minut paastoamaan ja rukoilemaan saadakseni selville, mihin Hän haluaa minun ja tiimini astuvan. Niinpä siemen lienee kylvettu nyt uuteen maahan.

Minulle soitettiin Mumbain slummista 17. toukokuuta. Siinä pyydettiin meitä ottamaan Khammamin orpokotiimme muutamia lapsia. Valiteltuani heille kieliongelmaa he alkoivat itkeä ja pyytämällä pyysivät minua vierailemaan nähdäkseni heidän lastensa tilanteen likaisella slummialueella. Toinen tapahtuma sattui minulle maaliskuun viimeisellä viikolla, kun vierailin Hyderabadin slummissa, jossa minua kehotettiin viipymään jonkin aikaa nähdäkseni heidän kauhean elämäntilanteensa. Miehet ja naiset kokoontuivat ympärilleni. Itkien he kertoivat tilanteestaan erityisesti lasten koulutuksen ja tulevaisuuden suhteen.

Heillä ei ole riittävästi vettä eikä viemärijärjestelmää. Sydämeni murtui nähdessäni perheet pienissä rikkinäisissä muoviteltoissa täyteen ahdetulla alueella. Heidän pikkulapsensa seisoivat noiden rikkonaisten muovitelttojen alla 40 asteen helteessä. Siitä asti, kun vierailin slummissa Hyderabadissa ja saatuani soiton Mumbaista, sieluni on itkenyt Jeesukseni edessä nähdäkseni, mitä hän haluaa meidän tekevän. Slummien köyhien huudot raikuvat sydämessäni heidän sielujensa ja erityisesti heidän pienten lastensa puolesta.

Vilpittömästi pyydän teitä rukoilemaan minun ja tiimini puolesta, että voimme rukoillen tehdä suunnitelman siitä, miten voimme täyttää Herran tahdon ja tehtävän. Näyssäni näen jo nyt monien orpolapsien rukoilevan, leikkivän ja käyvän koulua slummialueilla, vaikka emme ole vielä aloittaneet mitään. Luottaen Jumalaan ja hänen suunnitelmaansa käymme tuleviin päiviin tässä uudessa näyssä.

Lähetysmatka:

Jos Herra suo, matkustan pian Mumbain slummeihin sekä lähetyssaarnaajiemme luokse Orissaan, Bihariin, Jharkandiin ja Nepaliin.

Jotkut ystävistäni saattavat kysyä minulta: “Oletko sinä hullu, Jacob? Olet vastuussa 2300 orpolapsesta, 641 lähetyssaarnaajasta ja niin monista velvollisuuksista.” Nöyrä vastaukseni on, että minulla on vain yksi elämä täällä maan päällä. Jos Herra kutsuu minut tänään kotiin, ei minulla ole enää tehtävää, mutta silti Herra jatkaa työtään. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että olen vastuussa niistä mahdollisuuksista, ponnisteluista, kyvyistä ja siitä ajasta, minkä Hän on antanut vapaasti meille vaikuttaaksemme yksin Hänen kunniakseen.

Herramme Jeesus itki ja sanoi kaksi tuhatta vuotta sitten, että eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän (Lk. 10:2). Meidän ja seurakuntiemme jokapäiväisessä elämässä tärkeintä pitäisi olla Jeesuksen huuto viimeisten sielujen ja lähetystyön puolesta. Missä menee lähetystyö tänä päivänä? Kuinka monet kristityt unohtavat lähetystyön ja lähetyssaarnaajat nykymaailmassa? Rukoukseni ja huutoni on, että Pyhä Henki nostaisi mahtavan armeijan ihmisistä, jotka ovat valmiita panemaan itsensä alttiiksi iankaikkisen syyn vuoksi.

Kiitos, että seisotte näyn takana rakastavin rukouksin ja tukien. Rukoilisitteko edelleen perheeni ja työni puolesta, että voimme uskollisina jatkaa loppuun asti Herran meille antamaa tehtävää.

 

Kiittäen Teitä,
Veljenne Herran työssä
Bishop. M. Jacob.