Viljasten kirje – kesäkuu

Lisätty 30.6.2012

HUH HELTEISET terveiset täältä Espanjasta!

Tänä aamuna kun katselin kaupunkimme säätiedoitetta, luvattiin tälle päivälle +39 ja huomiselle on luvassa +41, ja ainakin tämän päivän “lupaus” piti paikkansa. Jo huhtikuusta lähtien on ollut kuivaa ja lämmintä, nyt luonto huutaa vettä ja me myös…
Aika on kulunut melkoisessa menossa ja toiminnassa. Aktioryhmä toivakasta oli täällä viikon,he olivat nuoria ja intoa täynnä ja heidän kanssaan pidimme kaupungissamme jälleen lastentapahtuman ja myös kirkkopuistossa tilaisuuden, jossa ryhmä lauleli ja todisteli, ja jossa myös rukoiltiin kaupunkimme,sen päättäjien ja koko espanjan puolesta.

Meidän oli tarkoitus pitää samanlainen tilaisuus San Javierin kaupungissa eräässä puistossa, mutta kaupunki ei antanutkaan lupaa mihinkään ulkoilmatilaisuuteen, joten Ilpo ja aktioryhmä evankelioivat henkilökohtaisesti siellä ja vastaanotto oli hyvä. Tarkoituksemme on syyskuussa aloittaa työ tuossa kaupungissa, jos saamme kokoontumistilat.
Kyllä on taisteluita ja myrskyjäkin ollut ,ei aina ole helppoa. seurakunnassa on ollut ristiriitoja ja ongelmia joidenkin uskovien kesken ja se on vaikuttanut ilmapiiriin, ja aiheuttanut meille paljon murhetta ja kyyneleitä. Vihollinen on päässyt hyökkäämään. Tämä perheväki kun koostuu eri mantereilta tulleista ihmisistä ,joskus kemiat on koetuksella. Mutta onhan meillä tähän voimallinen lääke, rukous. Siksi koko viime viikon rukoilimme eri kodeissa ,ja Jumala siunasi ja vahvisti meitä. perulainen Nancy sisar sai täyttyä Pyhällä Hengellä, kiitos Herralle!

Sunnuntaina meillä oli kastetilaisuus, jossa Vites kylällä uskoontullut poliisi kävi kasteella ja Amoradista eräs veli myös. Oli niin siunattua katsella kun he kädet ylhäällä kasvot loistaen nousivat vedestä ylistäen Jumalaa.
Huomenna meillä alkaa leiri, johon on tulossa 26 lasta, ja suurin osa uskomattomista kodeista. Autot lastataan täyteen leiritavaraa ja lapsia ja nokka kohti vuorilla sijaitsevaa Biarin kylää ,jossa leiri pidetään (115 km matka) toivottavasti tulevaisuudessa löytäisimme lähempää leiripaikan.

Renee, joka tuli uskoon silloin kun Vammalalaiset nuoret olivat täällä , on nyt käymässä kotimaassaan ecuadorissa, ja on muutamia kertoja soitellut sieltä, ja kertonut ,että on alkanut eri kodeissa pitämään kokouksia, ja pyysi Ilpolta apua joidenkin asioiden selittämiseen, kun oma raamatun tuntemus on vielä kovin heikko. Ilpo lupasi netin kautta opastaa. Hänellä on palo ja into kertoa Jeesuksesta, kumpa meilläkin tuli leimuaisi noin!!!

Me tässä odottelemme aivan innoissamme ja jännittyneenä koska syntyy ensimmäinen lastenlapsemme, ihan viikon-parin sisällä pitäsisi H-Hetki olla käsillä!!!!!

Kuten voitte kirjeestämme lukea ja ymmärtää, me emme pärjää ja jaksa ilman teidän tukeanne,tiedämme että taistelette rukouksin meidän taisteluitamme ja iloitsette myös kanssamme kun Jumala toimii. Siunattua kesää teille rakkaat…

ESIRUKOUSAIHEITA:

Ilpo ja Irmeli Viljanen